Henkipaja
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.
Henkipaja

Henkisyydestä kaikille kiinnostuneille


Et ole sisäänkirjautunut. Kirjaudu sisään tai rekisteröidy

suomen nykytilanne

Siirry alas  Viesti [Sivu 1 / 1]

1suomen nykytilanne Empty suomen nykytilanne Ti Marras 14, 2017 6:57 pm

Admin


Admin

helsingin sanomien artikkelissa lukee, että syrjäytyneitä alle 30-vuotiaita on 5%, eli 69000. otan laskurini kauniisiin käsiini, ja lasken, että 69000/5%=1380000, eli 15-29-vuotiaita suomalaisia on 1 380 000. eli henkilöitä, jotka kuuluu ikäryhmään, joihin kuuluu myös alle vuoden mua nuoremmat, on eniten suomessa, vaikka suomalaisten syntyvyys pitäisi olla vähentyny kauan.

suomessa oli 90-luvun alussa lama. oon kuullu, että se on tehny nykyisen yhteiskunnan sentyyliseksi, että siitä syystä aikamoinen määrä nuorempaa porukkaa on syrjäytyneitä yhteiskunnassa, oliko kaksi kolmasosaa tai kolme neljäsosaa. siitä en tiedä, mutta sen lisäksi suuri osa suomalaisista on suhteellisen vanhoja. siten suuri ikäluokka alkaa olla eläkeikäisiä, mutta eläkettä, jonka vuoksi he on maksanu eläkeveroa, ei vältsii ihmeemmin ole. sitten on euroopan unioni, joka vetää suomesta ja tottelevainen suomi uskoo kaikkiin sääntöihin, suuret päättäjät kiertävät verot ja tekevät kaikki päätökset niin, että kaikki muu paitsi rikkain osuus suomalaisista kärsii. ja sitten aletaan ottaa rahaa pois tärkeimmistä asioista, lastenhoitoa huononnetaan, vanhusten hoitoa huononnetaan, kaikki luova, joka on aina yhtä tärkeää yhteiskunnalle, otetaan pois nuorten opiskelusta, ja niin edelleen. sitten on syrjäytyneitä alkoholisteja ja porukkaa, jotka juoksee tukka hulmuten, eikä kukaan jaksa ja vaihtoehtoisesti ehdi ajatella ja kokea kokonaisuutta.

https://henkipaja.palstahaku.com

Takaisin alkuun  Viesti [Sivu 1 / 1]

Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa